torstai 31. toukokuuta 2012

Keskeytys

Nyt hetkeksi pysäytämme kädet ja panostamme opiskeluun. Varsin Tuulia painotteista..






Meidän postikusti vaikutti hieman kyllästyneeltä rimputtamaan mun ovikelloa..

maanantai 28. toukokuuta 2012

Mauri!

Setulisetulisetuli. Rukki! Ennoo kuvannu sitä ku tuli yö kesken kehruun mutta josko myöhemmin esittelisin hänet teille. Ja jossei musta mitään kuulu, niin olen polkenut itseni nirvanaan ja jäänyt sinne.

Tältä se kokolailla näyttää.

torstai 24. toukokuuta 2012

Puikoilla punaista

En oikeastaan ole punainen -tyyppi. Sinisen kaikki sävyt ja vihreä, ruskea, musta ja harmaa ovat varmaan niitä eniten ostettuja sävyjä, noin niinku langoista kun puhutaan. Keltaisesta tykkään värinä, mutten voisi ikinä sitä käyttää kuin korkeintaan sukista. Se jotenkin imee loputkit värit jo valmiiksi kalpeasta olomuksestani. Ja valkoista kaihdan ihan vaan sen arkuuden takia.

Nyt päätin rikkoa kaavaa ja ostin punaista lankaa paitatarpeiksi. Sävy on jostain ruosteen ja kuivan veren välistä, ja tweed-lanka kun on kyseessä, tulee neulotusta pinnasta kivan eläväistä.



Saas nähä miten meitin käy :)

perjantai 18. toukokuuta 2012

Toinen kerta

..Toden sanoo..? Vai oliko se vasta kolmas. No, enivei olen jatkojalostanut langasta jotain jo aiemminkin täällä nähtyä. Mutta..! Tällä kertaa lopputulema on niin paljon parempi..


Muistatteko Vammusta? Se oli inasen liian iso, noin niinku alkuperäseen esikuvaansa verrattuna. Muahan se ei sinänsä haitannut, paita toimi kivasti talvipakkasilla trikoopuseron päällä. Ja toimii edelleen :)

Entä sitten muistatteko helsingistä "löytämäni" (Joo-o, siinähän ne lojuivat katuojassa kenen tahansa otettavilla) merino-bambulangan?


(Heh, oikeasti en yrittänyt poseerata samalla tavalla tässä uudemmassa kuvassa, mutta kieltämättä se helpottaa vertailua. Jos joku sellaista harrastaa..) EDIT: Riittävän kauan kun noita kahta ekaa kuvaa tuijottaa vois melkein luulla että mun on maha kaventunu? Ihan selvästi ahkeran rukinpolkemisen ansiota.. Vai oisko kuitenki vaa paremmin istuva paita?

Vammus by Suvi Simola
Kaikki lähti lapasesta -kirjasta
Frogtree pediboo
80% merino, 20% bambuviskoosi

Alkuperäinen ajatukseni lankaa ostaessani oli tehdä siitä eräs toinen Suvin malli: 10 days mutta mallitilkun jälkeen luovuin ajatuksesta kunnen saanut tiheyksiä lähimaillekaan. Sitten mieleeni muistui Vammus. Ravelryssä arasti huutelin suunnittelijalle josko ois ihan pönttöä koittaa askarrella näin ohkasesta langasta niin paljon paksummalle suunniteltua vaatetta. Ihanasti Suvi kävi heti vastaamassa että anna palaa vaan. Sen verran 10 days jäi kuitenkin kummittelemaan, että tein tähän vammukseen hihat sileällä nurjalla kuten 10dayssä.


Oikeastaan ainoa iso tenkkapoo tuli raglanlisäysten jälkeen, kun tajusin kerrostiheyteni heittäneen niin paljon että neuloa piti vielä viitisen senttiä ennen kainaloa. Siihenkin pulmaan sain Suvilta apua ja vielä tarjouksen "uusiksi lasketuista välityksistä". HENKKOHT MINULLE! Voitteko uskoa?! Ihana ihminen! Tätä tarjousta tosin en käyttänyt vaan paidan 'mitat' ovat kaikki ihan itse laskettuja. Ja se tekee minusta äärimmäisen ylpeän.

Minä osasin


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Onnenpäivä!

Posti kävi.







Mulla ois huomisesta alkaen 3 päivää vapaata, mitäköhän mä tekisin?

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kuvapläjäys

Olen siitä onnellisessa asemassa, että vaikka asumme kerrostalossa, mummilaan on vain 20 minuutin ajomatka. Se on minun siirtolapuutarhani. Nyt tulee iso läjä kuvia joista yksikään ei liity käsitöihin vaan toiseen intohimooni, kasveihin. Nauttikaa!











Aurinkoista äitienpäivää!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Jotain sanottavaa

Metkaa, että talvi meni jo ja täällä toiset jaksaa olla sukset ristissä. Meinaa minä ja Arja-rukkini. En tiedä, johtuuko näkemyseromme sukupolvien välisestä kuilusta vai mistä. Noin vanhalla rouvalla ei luulis kuukautiskierronkaan enää olevan ongelma. Homma ei nyt vaan skulaa.

No, arja pääsi nurkkaan häpeemään joksikin aikaa ja minä otin taas sukkapuikot käteeni. Olin siin pariviikkoa sitten lähdössä bussilla helsinkiin (ajomatka n. 2 tuntia) ja kaipasin reissulle jotain ajankulua. Siis sukat. Langaksi valikoitu Austermanin step, värinään tossa ed. postauksessa tavattu vihertävän rusehtavan kukertava kamaluus. En todellakaan jaksa muistaa, koska olen sen ostanut, enkä ees minkä takia koska värimaailmaa on jotain ihan järkyttävää. Vaan saimpahan sen nurkistani pois, valmiit sukat menivät äidilleni. (Pistin vielä pahuuttani jämäkerän mukaan, parsimisvaraksi)

Reissukkaat; malli takaraivosta
Austermann step (aloevera+jojoba)
75% villa, 25% polyamidi

Loin 65 silmukkaa ja neuloin näin: 1. krs *3n 2o*, 2. krs *3n 2o yht lk*, 3. krs kuin 1., 4. krs *3n lk ssk*
Puikkoina 2,5 milliset.


Kuvio on sinänsä hauska, tekee tollasta kastematomeininkiä ja langankierrot ilmastoivat samalla kivasti jalkaa.  Tällä mallilla vois joskus tehdä toisenkin parin kunhan taas tulee tarve. (Tekemisen; ei niinkään sukkien, joita on jo valmiiksi sukkalaatikko pullollaan.)

Olen koittanut vimmatusti etsiä itselleni paidanmallia jolla neuloa se helsingistä meille pesiytynyt Pediboo. Ohje, jota varten sen ostin osoittautui vääräksi kosken mitenkään saanut tiheyttä täsmäämään. Ja koska toi neulematikka ei ole mun vahvimpia puoliani (EN OSAA!) en lähtenyt laskemaan silmukkamääriä uudestaan. Pikkusen ärsyttää. Mallitilkun perusteella lanka on mitä ihaninta neulottavaa, ja mä en tiä mitä siitä neulosin. Huoh. (Enkä haluais odottaakaan että se täydellinen ohje tulis vastaan.) On rankkaa. Arjakin kiukuttelee.

Saa ehdottaa mulle mallia jossa tiheys olis 24s /10 cm..? Paita tai takki. Tää olis kiitollinen.

perjantai 4. toukokuuta 2012

What the hell was I thinking

kun tämän langan olen ostanut? Väristä tulee mieleen lähinnä keväinen puistonurmi ja lumen alta paljastuneet koirankakat. Onneks se (melkein) loppu.


tiistai 1. toukokuuta 2012

Vapaalla

Kun on runsaasti aikaa, sitä yllättäen löytää runsaasti tekemättömiä töitä. Parveke pitäis siivota, ikkunanpesusta puhumattaka. Autoki kaipais pesua, samaten lapsen pyörä. Kukkamullat on vaihtamatta. Ja pah! sanon minä, ja aloittelen kolmatta neuletta neulomalla mallitilkun.