maanantai 28. marraskuuta 2011

Tuumasta toimeen


Olis sitä päivällä aurinkokin paistanu. Vaan minä olin töissä. Joten joudutte tyytymään tällaiseen kelmeään pimeässä napattuun kuvatukseen. Ei jaksa panostaa.

Edellisestä sukkaparista on kokolailla vuosi mutta kyllä heti muistu mieleen miksen enää huvikseni näitä neulo. Ensinnäkin olen pikkuhiljaa oppinut löysää käsialaani kiristämään niin, ettei puikkojen vaihtumiskohtaan enää jää sellaista jumalatonta railoa. Tämä taas on aiheuttanut sen etten pysty kovin kauaa pitelemään sukkapuikkoja kun ne 'kalvaa' oikeaa nimetöntä. Siis ihan käsittämätön juttu, mitkään muut puikot ei moista tee. Ja toiseksi toi seiskaveikka.. Ei mitään niin karheata lankaa olekka. Ja juu, voishan ne sukat jostain muustakin tehdä, mutta tätä tuotiin niin tätä nyt sitten väännetään. neljän polvisukan verran.. Auts. Laastaria..

(tää näkee jo unia itsestään tekemässä seuraavaks jotain unelmanpehmeää ja höyhenenkeveää... vaikka tällaisena ja tällaisena kombinaationa. Tai siis kunhan Friikakin valmistuu)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Nostalgiaa

Lupauduin tekemään entisen työkaverin tyttärille joulusukat. Tämä entinen työkaveri lupasi toimittaa tarvittavan määrän lankaa. Seuraavat kaksi kerää ovat kuulemma vielä kaupassa, nämä olivat löytyneet jemmasta. Ja minä kun luulin että mun lankani on iäkkäitä...





Neljätoista markkaa ja yheksänkyt penniä. Tarjouksella Ekasta :) Sitä ei sitten tarina kertonut ovatko nämä langat peräisin juhlavuodelta -92 niinkuin vyötteestä voisi päätellä...

Friika on edennyt hartioille saakka, nyt taitaa kyllä tulla paussi että saan kahdet polvisukat jouluksi tehtyä.


maanantai 21. marraskuuta 2011

Joitain jaardeja taivasta





198 yds of heaven by Christy Verity
Araucania botany lace
100% extra fine merino

Todellinen taivaanpalanen tämä lanka. Tämä lanka ei vaan ollut edes vielä puikoille ehtinyt kun kaveri sen varasi kolmiohuivina. Ja oikein hyvä niin; mulla edelleenkään ei ole kuin yksi kaula..

 Väänsin sitten silmukat Friikaa varten ja nyt taidan hetken 'olla jumissa' sen kanssa. Bring it on, minen pelkää! =D

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

lauantai 19. marraskuuta 2011

1600 grammaa lankaa rikkaampi

Mahtavat messut!! Väkeä oli enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta ei haittaa, hyvin mahduttiin sekaan. Löysin hakemani plus vähän muutakin.. Ylläri..



Lang yarnsin jawoll magic. Sukkalanka (75% villa, 25% polyamidi) joka väriensä takia taitaa taipua huiviksi.


Araucania botany lace. 100% extra fine merino. Tästä on juuri toinen sävy puikoilla ja on niin miellyttävä neuloa, jotta ostin sitä lisää. -> huivi..


Louhittaren vellamo. 100% merino. 100 gramassa metrejä huikeat 715! (onneks mulla on kerimiskone..) Väri on 'kurpitsa' ja tästä tulee pitsikolmio ystävälle, joka rakastaa oranssia.


Rowan felted tweed (50% merino, 25% alpakka, 25% viskoosi) Tätä lähdin hakemaan, tähtäimessä friika. Vähän jännittää riittääkö taidot, mutta otan haasteen vastaan :)


Manos wool classica (100% villa) Tästä tulee paju.


Ja sitten vähän muita tilpehöörejä. Koolausta on pakko kokeilla, kun tuo värjäys kiinnostaa ja kirja on täynnä ihania neuleita :) Kaikkia kotiin kantamiani ilmaislehtiä en jaksanut kuvata. Ens vuonna otan mukaan sellaisen perässä vedettävän trollin kun kävi tuo parin kilon kantelu harteille..

Nyt on pakko mennä neulomaan keskeneräisiä alta pois jotta saa taas uutta puikoille. Mahtava draivi päällä!! Jei!

torstai 17. marraskuuta 2011

Tampere!

Yksi yö vielä..

Meitsi astuu huomenissa jokiläänin kansalaisopiston bussiin ja aikoo olla pirkkahallin oven takana jo paljon ennen kuin ne aukeaa. Niinkuin neljänä aikaisempanakin vuonna. :) Viime vuonna neuloin sukkaa bussissa, tänävuonna mukaan lähtee 'aivoton' omppu. Tajusin näet lopultakin miten saan fine lacea kiroilematta neulottua, vaihdoin puikot bambuisiksi. Enää ei liukastella :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Hattu ja huivi

Oli kyllä mahtava päivä eilen :) Sain kaapattua kaksi rakasta ystävää kaupasta mukaani kahville ja illalla meillä kokoontui lauma naisia entisestä työpaikastani, saatiin maailma parannettua. Tänään meni päivä mummilassa jotta isä(ntä) sai levätä kun oli eilen jotunut naisten jaloista anoppilaan. Pörhö valmistui kun hain 'vähänjotainsinnepäin' -lankaa ja suhautin huivin loppuun.



'Pörhö' dane shawl by Jane Tanner
Langat: Crystal palace yarns kid mohair
(kid mohair 28%, merino 28% nylon 44%)
ja Gedifra easy soft
(48% mohair, 42% polyamidi, 10% kashmir)

Fiilis on ihan jees. Lähempi tarkkailu paljastaa etteivät langat ole aivan samaa kaliiberia, mutta etäältä näyttää itseasiassa ihan kivalta. Ainakin mun mielestä. Malli oli selkeä ja helppo neulottava, tykkäsin kovasti. Mahdollisesta seuraavasta tehdään kyllä pienempi. Ja sitten se otsikon lupaama hattu, joka tossa kuvassa on päässäni.


Lea cloche by Cecily Glowik Macdonald
Kirjasta 'Weekend hats'
Lanka: Ecoline resham silkwool
25% kierrätyssilkki, 75% villa
RUUSU, sama lanka

Hatun lopputulokseen olen tyytyväinen, kuten on myös kuvassa poseeraava onnellinen uusi omistajakin, mutta kyllä oli yksi perkele neuloa.. Kahden puretun version jälkeen muokkauksia tuli jo niin paljon etten osaisi enää toista samanlaista neuloa. Eikä onneks tarttekka vaikka alunperin ajattelin lankoja ostaessani, että teen kaksi kappaletta, värit eriperin. En kyl varmasti tee. Yäk.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Lauvantai

Surukseni voin kertoa että operaatio käpysoppa on peruttu. Kävyt meni metsään.

Kyllä mä yritin. Kaadoin aarteeni kattilaan ja keittelin niitä pari tuntia ja sain aikaiseksi kattilallisen kuravellia, kuten lapseni asian kauniisti ilmaisi. EHKÄ kävyt olis kannattanu pestä ennen keittoa. EHKÄ ne myös olis kannattanu halkasta. EHKÄ sitä hevosenkenkää ei olis kannattanu heittää sekaan. Oli vika missä hyvänsä, en nyt ole hetkeen taas kokeilemassa luonnonvärjäystä. Kämppä haisi metsälle pari päivää, mikä sinänsä ei ole huono asia, mutta taidan seuraavan kokeilun naapurirauhan nimissä jättää ulkotulille ensi kesään. 

MUTTA! En masentunut, löysin jotain korvaavaa (ja todellakin paljon helpompaa, nopeempaa ja vaivattomampaa..)


Elintarvikevärit. Täällä on nyt itsekseen ja lapsen kanssa tuhrattu neljä vyyhtiä nallea ja saldona kaksi kellertävää ja kaksi vihreähköä vyyhtiä. Ja on kuulkaas koukuttavaa..

Veljekset vilu ja nälkä.
Vasemman alkuperäinen väri puhdas valkoinen, oikealla vaalea beige.

Vilu -nalle

nälkä -nalle

Ja sitten tän hetkinen lempparini;


Metsä -nalle
alkuperäinen väri harmaa, jonka paikoitellen jätinkin näkyviin
<3

Toinen vihertävä on vielä kuivumassa. Tässä keriä vyyhtiessäni totesin, että vielä yksi apuväline puuttuu..

Ja koskahan näitä malttas neuloa!? (Ja Sari! nyt pääset kommentoimaan, mulkkasin asetuksia. Kiitti vinkistä. Ja Maija kans.)

tiistai 8. marraskuuta 2011

Siis voi..

sanonko mikä. Lanka loppu kesken. Pörhön viidennen mallikuvion 6 viimeistä kerrosta, 8 kerrosta reunusta ja päättely. Siis viistoista kerrosta!!   #!!!@!!&¤!!!!!#

Kävin pikasesti läpi omat mohairini. Liian paksuja ja minkään väri ei mätsää. Kävin lankabaarissa; loppuunmyyty. Mun tars siis 20 kerrosta purkaa (MOHAIRIA!!) tai jättää kesken kunnes löydän jotain millä sen lopettasin. Ai että ku jurppii..

SE tuli!!!

SE todellakin tuli! Olisi ollut jo perjantaina, mutta kun posti päätti typerän lauantaipyhän takia sulkea aikaisemmin (eikä mulle kerrottu) niin kirjani jäi panttivangiksi postin uumeniin viikonlopun ajaksi. Mutta nyt se on täällä


Mahtava kirja! Vielä on päättämättä mitä ekana tekisin, kun tuli tuo värjäysvillitys keskenkaiken. Siitä puheen ollen; kävyt likoo edelleen odottaen vapaapäivääni, jotta ehtisin niitä tuntikausia keittelemään. (tulipas muuten pitkä lause, ei taida ihan olla kielioppilakien mukainen..)

Jotain muutakin positiivista; Alman kadonnut ruuvi löytyi. Kyllä sitä ennen vanhaan vaan on osattu sorvata. Tai mikä ettei nykyäänkin. Mutta kuitenkin.


Pieni on kaunista :)

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Käpysoppa

Mä innostun herkästi. Impulssiostaja. Okei, kalliimpia juttuja tulee harkittua ehkä enemmän kuin sekunti tai kaks, mut yleensä minä näen, minä haluan ja minä myös ostan. Sama pätee myös kaikenlaisiin uusiin juttuihin joita täällä internetin ihmeellisessä maailmassa tulee vastaan. "ai tollaiki vois neuloa! -ompa hieno! -mitenköhän tuo on tehty.." Ja harmittavan usein käykin sitten niin, etten sitten osaakaan vaikka kuinka olen kuvaa katsonut ehkä minuutin. Aika jännä!

Nyt päätin, että paneudun aiheeseen. Luen kirjasta, luen netistä muiden kokemuksia, hyviä vinkkejä ja tapoja toimia. Tän täytyy mennä ny jotenkuten oikein ekalla yrittämällä. Koska olen opiskellut. Ja tästä se sitten lähti.



Päätin värjätä lankaa. Lainasin äidiltä Anna-Karoliina Tetrin luonnonvärjäys-kirjan. Kävin keräämässä 1,5 kiloa männynkäpyjä, joiden kirjan mukaan pitäisi antaa lankaan punaruskea sävy. (Näkyy seassa olevan yksi kuusenkäpykin, lapseni auttoi..) En oikein tiennyt onko keräämisajankohtani pielessä värin saamiseksi, joten heitin varoiksi yhden ruosteisen hevosenkengän mukaan. Ei siitä haittaa ainakaan luulisi olevan..? Joka tapauksessa tällainen käpysoppa nyt likoo pari päivää ja sitten pääsemme taas eteenpäin. Ihan jo itteänikin jännittää.. :) -Stay tuned-

Ja sit vielä pari parempaa kuvaa mun uudesta ihkusta huivista, joka on lämmin ja pehmeä, eikä kutita tippaakaan. Jei!



Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen vaikka (tai ehkä jopa sen takia!) malli onkin omasta päästä.

torstai 3. marraskuuta 2011

Jotakin uutta


Jei! Kyllä postikustia nauratti kun meitsi kiljahteli riemusta kun sain aamupäivällä paketin. Tadaa..! Sitä saa mitä tilaa :D  (Kangasaitasta.) Ja kun kerran on uusi lelu, sillä pitää päästä leikkimään.



Melkein rupesi harmittamaan kun lapsikin innostui niin ettei antanut mun ollenkaan pyörittää.. *hö* Kolme kerimätöntä vyyhtiä löysin jemmasta, sillä pääsi sentäs vähän jo makuun. Messut sen ku lähenee, josko sitten taas olis vyyhti jos toinenkin pyöritettävänä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Pörhö


Alkaa pikkuhiljaa mallikuvio erottumaan. Aivan ihana lanka neuloa, suosittelen. Yleensä koitan välttää kaikkea mikä vähääkään haiskahtaa mohairille, ihan vain sen takia, että aijemmat viritykseni ovat jääneet käyttämättä kutituksen ja karvanlähdön takia. Saattaa olla että tällekkin käy niin, mutta onneksi joulu on liki. Ja anopin synttärit :)

Ja näin meillä päivä paistaa risukasan läpi:

tiistai 1. marraskuuta 2011

Puikoilla tänään

Pikapostaus; puikoilla tänään jotain amerikkalais - tanskalaista :) Värisävynä villi kiiwi-mango. Huivi kuivuu sängyn päällä ja oranssin hatun versio 2 kuivuu keittiössä työtasolla. Maailma on mallillaan =D