tiistai 31. tammikuuta 2012

Päivä

Ostin itselleni kauan haluamani järjestelmäkameran joitakin kuukausia sitten. Tykkään kuvata, mutta otosteni laatu on vähän niin ja näin.. Olen yrittänyt perehtyä noihin käsisäätöihin mutta yleensä (aina) on olevinaan niin kiirus että napsin satoja kuvia automaattitarkennuksella/valotuksella ja raakkaan sitten enemmän kuin puolet pois tietokoneella. Ja olen antanut sen itselleni anteeksi. Kuvistani tunnistaa kyllä mitä ne esittävät eikä kaiken tarvitse olla elämää suurempaa "taidetta". Eihän..?

Tänään vähän innostuin kokeilemaan kun pakkasenpiirtämä maisema oli jotenkin niin lumoava. Tiedättekö mitä eroa on maisemakuvalla ja maisemakuvalla?



En minäkään tiennyt. Oikea vastaus on sininen.

Ei oo kyl ollut filmikameraa ikävä.. :)

lauantai 28. tammikuuta 2012

Aamu


Pauli Hanhiniemen sanoin;
Ulkopuolella ikkunan maailma hengittää
verhot liikkuu, etkö nää?


perjantai 27. tammikuuta 2012

Wingspan




Malli Wingspan
Lanka Noro silk garden sock
(40% villa, 25% silkki, 25% nylon, 10% mohair)

Malli neulotaan lyhennetyillä kerroksilla kietomatta silmukoita ainaoikeaa ja aina yhden kolmion "tullessa täyteen" luodaan uusia silmuikoita ja aloitetaan alusta. Alkuperäisessä ohjeessa kolmioita oli 8, minä tein omaani 10. Lopputulos on mielestäni fantastinen. Värit ovat kerrassan upeat. Huivi pääsee kanssani ulkoilemaan ainakin yksiin häihin jonne parempi villakangastakkini kaipasi seuraa. Sitten luulen kääriväni tämän yksilön pakettiin ja vien sen tasavuosia täyttävälle ystävälle. Melko varmasti näitä tullaan näkemään puuhamaassa toistekkin..

Waiting for my wings to dry



Tästä lisää kun saan langanpäät pääteltyä...

maanantai 23. tammikuuta 2012

oh darn

..ran out of yarn.



Onneksi löysin "samaa" väriä useastakin verkkokaupasta, joten nyt ei auta kuin odottaa. Lukea vaikka lapselle useampi kappale lempisadustani pikku prinssistä. (oikeastihan mä luen sitä itselleni ääneen huoneessa jossa lapsi sattuu olemaan. Seitsemänvuotias ei oikein viä hiffaa kaikkia sadun hienouksia, mutta aattelin että siihen on sitten helpompi palata kun lapsi on isompi)

Asiaan liittyen, oletteko kuulleet Seija Simolan kappaletta kesytetty? Laulun sanathan ovat kokolailla suoraan siitä sadun kappaleesta kun prinssi ja kettu kohtaavat. Lempikappaleeni (siis sadusta ja myös laulu). Biisi laulettiin minulle kun menin vihille ja se joka kerta kirvoittaa kyyneleet silmiin. Nauttikaa:

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kuura

Tässä se nyt on; Kuura:



Kuura by Milja Uimonen
Araucania botany lace
(100% extra fine merino)

Tarkkasilmäiset huomaa, jotta reunus on aavistuksen tummempi kuin muu huivi. Eipä olleet vyyhtini samasta erästä, mutta oikeastaan tykkään siitä juuri noin :) Ihana myös kuvata neitseellisellä lumella; näyttää kuin huivi leijuisi. Yritin myös kuvata 'jotain matskuu taustalla' -periaatteella, mutta taisin yrittää liikaa kun niistä otoksista tuli mielestäni jotenkin "tekotaiteellisia". Kas näin:



Vaativa laji tuo valokuvaus.. Joskus sitä onnistuu vahingossa ja sitten taas ei. Eikä ole muuten pelkästään välineistä kiinni, paras itse koskaan tallentamani otos on otettu kännykällä 5 vuotta sitten jolloin kännykän kamerassa oli pikseleitä ehkä kolme..sataa.

Ja mitäs sitten? Nappasin aamulla lennossa hyvin marinoidun noron kaapista mummilaan mukaan, ajatuksena etsiä sille joku kiva ohje. Tämä tuli vastaan ja minä olin myyty.



Väriä elämään!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Vammus

Nyt minulla on ylläni jotakin sinistä. Se ei aivan nuole muotojani, mutta onpahan varaa syödä. Mikään ei harmitakkaan niin kuin kaapissa kutistunut vaate. (Vai onko vika vaan minun kaapeissani?!)


Vammus by Suvi Simola
cascade 220
(100% villa)

Ymmärsin sentään jossain kohtaa sovitella ja todeta että viimeiset lisäykset voi surutta jättää pois. Hihansuut jätin halkiolle helman tapaan. Lankaa oli ilo neuloa, ja sitä jäi runsaasti joten saattaa olla, että kohta täältä putkahtelee mätsääviä pipoja ja tumppuja..

Tää me pidetään! =D

perjantai 13. tammikuuta 2012

Mitä tänään tein?

Hieman helmaa ja hihan. Kuura on nyt joutunut odottelemaan, kun talvi yllätti autoilijan ja minun on kylmä. En omista ainuttakaan tavisvillapaitaa, ja vaikka parhaani olen yrittänyt, en ole saanut ongelmaa korjattua. Mutta yritämme taas. Tekemäni Friika on aivan ihana, mutta kimonohihat eivät oikein palvele kaipaamaani tarkoitusta koska eivät mahdu takin alle. Josko tämä seuraava sininen olisi the one.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Something blue



Tää on pakko laittaa ihan vaan sen takia et mun kaula näyttää niin kovin hoikalta, vaikka kuva muuten on kovin kökkö ;)


Työn alla cascade 220, harvinaisen miellyttävä uusi tuttavuus. En enää ihmettele miksi sitä niin hehkutetaan.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Meni jo

Mitä tehdä kun on itselleen vihainen ja ärsyttää?

Levitin kaikki lankani pitkin olohuoneen lattiaa. Silittelin sieltä, täältä, nuuhkin ja paijasin. Sitten levitin kaikki tulostetut ohjeet samaan syssyyn ja aloin lajitella lankoja eri ohjeiden päälle. Hymyilytti. Lapsi tuli auttamaan ja sai sanoa painavan mielipiteensä joistain jo tekemistäni valinnoista. Syötiin karkkia ja pelattiin lankapalloa. Kutiteltiin. Naurettiin. Entten-tentten-äiti-tee-toi!

Hus pois paha mieli!



Botany lace voitti.


Täpärän kakkosijan saavutti Merisock joka toistaiseksi joutui takaisin kulhoon. (toisilla on kulhoissaan hedelmiä, meillä lankoja.Säilyy paremmin.)

perjantai 6. tammikuuta 2012

Paju.

Paju valmistui ja siitä tuli sopiva... mun siskolle. Ja mitä opimme? tiheys, tiheys ja tiheys... Paikotellen lanka raidottu rumasti, mutten jaksa siitäkään välittää kun harmittaa. En pura.


Paju by Mari Muinonen
Lanka: Manos wool clasica
(100% villa)

Seuraavaksi neulomme jotain joka ei voi mennä mettään, niinko vaikka huivi.. Puuhamaassa mökötellään..

tiistai 3. tammikuuta 2012

Minne katosi päivät

Uusi vuosi, samat kujeet. Olen vääntänyt apinanraivolla jotakin vihreää. Puikot (5mm) ja lanka (wool clasica) vaan ovat niin kovin raskaat ja paksut minun 'unelman keveää pitsiä' veivaamaan tottuneille ranteille. Naisen logiikalla (tavallaan) epämiellyttävää työtä pitää tehdä mahdollisimman nopeasti jotta se loppuisi nopeammin. Eikö niin? :D Toisaalta taas paksu lanka tekeytyy ihanan nopsaan kun vaan jaksaa vääntää.

Saas nähä tuleeko tästä pitopaitaa. Näyttää niin kamalan pieneltä. Olen hieman skeptinen, mikä on vallan uusi piirre itsessäni; tohdin epäillä ohjeen toimivuutta. Mutta valmiiksi tehdään ja kiukutellaan sitten. Tai ei. Katsotaan, sano..