Jei!
Puuhamaassa puhkutaan innosta :) Lapseni taisi kyllä olla asiasta vieläkin innostuneempi (jos mahdollista) kuin äitinsä. Paitsi että piti porukin päästää kun kerroin, että kirja lähtee toiselle synttärilahjaksi.. Saattaa siis olla, että päästään tekemään toinen painos.
Pöly laskeutui jo punaruskean villapaidan tiimoilta ja nostin sen hyllyltä alas. Korjaan sen kohta. Pistän suuttumukseni paitaa kohtaan kokonaan hormonikierron piikkiin. Ja kuvittelen että kaikki naiset osaavat samaistua siihen tunteeseen, joka kerran kuussa iskee takavasemmalta ja pistää maailman sekaisin. (Ovatko kaikki nähneet sarjasta 'kätevä emäntä' sen hahmon jolla on PMS? kuvitelkaa Maria Sidin naaman tilalle mun pärstä ja a vot. Soon siinä)
Kerkesin suutuksissani aloittamaan uuden projektin. Interweave knits putosi postiluukusta ja silmäni nauliutuivat vaaleaan villapaitaan jossa kiemurteli mahtava palmikko. Paitaa en kuitenkaan halunnut, joten siirsin palmikon sukkapuikoille ja väännän siihen lapasen/sormikkaan ympärille. Katotaan mitä siitä tulee kun pääsen sormien korkeudelle.
perjantai 2. maaliskuuta 2012
torstai 1. maaliskuuta 2012
Kissanhännäntuppi
En oikein jaksa muistaa omista ala-asteajoista muuta kuin yksittäisiä tapauksia. Eniten niitä on jäänyt mieleen kolmannelta luokalta, kun koululle tuli upouusi opettaja, Tuulikki. Tuulikki viipyi parissamme vain syyslukukauden, mutta hänet minä muistan erittäin hyvin. (Näin aikuisena ei voi kuin ihmetellä miten sellainen täti tuli alunperin edes virkaan palkattua. Tuulikin on täytynyt olla varsin supliikkinaisia.)
Tuulikki oli boheemi taiteilijaluonne ja näin jälkeenpäin ajateltuna Tuulikki taisi aina töissä olla joko hieman humalassa tai hirveen krapulassa. Mutta eihän sitä 9-vuotias silloin ymmärtänyt. Tuulikin kanssa oli niitä hirveen hauskoja (nousuhumalaisia?) koulupäiviä, kun oppitunnit käytiin läpi spontaanisti laulaen, pianoa soitellen ja tanssahdellenkin välillä. Sitten taas toisina päivinä Tuulikki tuli luokkaan, istahti takapöydän ääreen huokaillen ja kehotti sieltä "lukekaapa lapset sitä ja sitä kirjaa. Ja olkaa hiljaa."
Tuulikki "opetti" minut neulomaan. Äitini on kertonut, että olin tullut koulusta kotiin maailman kamalimpien puikkojen ja langan kanssa, ja kertonut ylpeästi tekeväni kaulaliinaa. (Muistan itsekkin ne puikot; ne olivat kultaiset ja niin monella mutkalla, että olisi voinut luulla jonkun yrittäneen taivuttaa niistä M-kirjainta) Äitini (käsityöidolini <3) oli samantien paiskannut ne puikot menemään ja antanut omistaan suorat ja oikean vahvuiset tilalle.
Vanhempainillassa äiti oli opettajalta kysellyt, miksi lapselle annetaan niin kamalia työkaluja johon Tuulikki oli todennut että Maija oli nimenomaan halunnut nämä kyseiset puikot. "Jaa" totes äiti "Minä heitin ne roskiin. Ja mitähän se meidän Maija oikein neuloo?" "Me teemme nukkekodin mattoa" .
Seuraavan kerran kun äiti näki minun tuovan käsityötä koulusta kotiin hän kysyi mikä siitä tulee ja minun vastaukseni oli: kissanhännäntuppi
En millään jaksa muistaa oliko nämä muodonmuutokset kaulaliinasta tuppeen Tuulikin keksintöä vai menikö asiat vaan niin kun pienen lapsen silmukat karkailee, mielenkiinto lopahtaa ja taidot ei riitä. Legenda ei kerro. Kissanhännäntuppi sen sijaan on jäänyt ajattomaksi ilmaisuksi kaikelle mistä tuleekin jotain muuta kuin oli alunperin suunniteltu.
Mutta neulomaan olen oppinut =) Vuosikaudet pelkäsin palmikoita koska kukaan ei ollut mulle niiden tekemistä opettanut. Äiti näytti. Ylivetokavennuksen tein nostamalla edellisen neulotun toiseksi neulotun yli ja ihmettelin vaan miksi kavennuksiini jää reikiä. Äiti oikaisi tämänkin erheen. Uusia silmukoita keskelle neuletta olen luonut vaan pyörittämällä lankaa puikon ympäri ja kiroillen niitä seuraavalla kierroksella neuloen. Äiti jeesas tässäkin. Mun äiti on ihan paras <3
Ja näin pienen pohjustuksen jälkeen voin kertoa, että se suttu joka oli aikaisemmassa postauksessa on kovaa vauhtia muuttumassa kissanhännäntupeksi. Hihat ei onnistunu -> päätin että siitä tuleekin liivi -> kädentienreunukset ei menny niinku ajattelin-> meni hermo-> pakkasin matskut muovikassiin ja lykkäsin ylähyllylle. Hävetköön siellä kun on niin typerä. hymp.
Tuulikki oli boheemi taiteilijaluonne ja näin jälkeenpäin ajateltuna Tuulikki taisi aina töissä olla joko hieman humalassa tai hirveen krapulassa. Mutta eihän sitä 9-vuotias silloin ymmärtänyt. Tuulikin kanssa oli niitä hirveen hauskoja (nousuhumalaisia?) koulupäiviä, kun oppitunnit käytiin läpi spontaanisti laulaen, pianoa soitellen ja tanssahdellenkin välillä. Sitten taas toisina päivinä Tuulikki tuli luokkaan, istahti takapöydän ääreen huokaillen ja kehotti sieltä "lukekaapa lapset sitä ja sitä kirjaa. Ja olkaa hiljaa."
Tuulikki "opetti" minut neulomaan. Äitini on kertonut, että olin tullut koulusta kotiin maailman kamalimpien puikkojen ja langan kanssa, ja kertonut ylpeästi tekeväni kaulaliinaa. (Muistan itsekkin ne puikot; ne olivat kultaiset ja niin monella mutkalla, että olisi voinut luulla jonkun yrittäneen taivuttaa niistä M-kirjainta) Äitini (käsityöidolini <3) oli samantien paiskannut ne puikot menemään ja antanut omistaan suorat ja oikean vahvuiset tilalle.
Vanhempainillassa äiti oli opettajalta kysellyt, miksi lapselle annetaan niin kamalia työkaluja johon Tuulikki oli todennut että Maija oli nimenomaan halunnut nämä kyseiset puikot. "Jaa" totes äiti "Minä heitin ne roskiin. Ja mitähän se meidän Maija oikein neuloo?" "Me teemme nukkekodin mattoa" .
Seuraavan kerran kun äiti näki minun tuovan käsityötä koulusta kotiin hän kysyi mikä siitä tulee ja minun vastaukseni oli: kissanhännäntuppi
En millään jaksa muistaa oliko nämä muodonmuutokset kaulaliinasta tuppeen Tuulikin keksintöä vai menikö asiat vaan niin kun pienen lapsen silmukat karkailee, mielenkiinto lopahtaa ja taidot ei riitä. Legenda ei kerro. Kissanhännäntuppi sen sijaan on jäänyt ajattomaksi ilmaisuksi kaikelle mistä tuleekin jotain muuta kuin oli alunperin suunniteltu.
Mutta neulomaan olen oppinut =) Vuosikaudet pelkäsin palmikoita koska kukaan ei ollut mulle niiden tekemistä opettanut. Äiti näytti. Ylivetokavennuksen tein nostamalla edellisen neulotun toiseksi neulotun yli ja ihmettelin vaan miksi kavennuksiini jää reikiä. Äiti oikaisi tämänkin erheen. Uusia silmukoita keskelle neuletta olen luonut vaan pyörittämällä lankaa puikon ympäri ja kiroillen niitä seuraavalla kierroksella neuloen. Äiti jeesas tässäkin. Mun äiti on ihan paras <3
Ja näin pienen pohjustuksen jälkeen voin kertoa, että se suttu joka oli aikaisemmassa postauksessa on kovaa vauhtia muuttumassa kissanhännäntupeksi. Hihat ei onnistunu -> päätin että siitä tuleekin liivi -> kädentienreunukset ei menny niinku ajattelin-> meni hermo-> pakkasin matskut muovikassiin ja lykkäsin ylähyllylle. Hävetköön siellä kun on niin typerä. hymp.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Suttu
Tiesittekö, että jos neuloo kertaalleen neulottua ja purettua kiharaista lankaa tulee käsialastakin kiharaa? Minä en tiennyt. Tai no, olisin voinut arvata hetken asiaa mietittyäni JOS vain olisin asialle hetkenkään ajatusta uhrannut. Nyt vaan pidämme peukkuja että paidan valmistuttua kostutus, pingotus, höyrytys, prässäys ja rukoilu auttaisivat, ja oikaisisivat neulepintaa.. (Varsinkin kun kaikki paitaan tarvitsemani lanka ei siis ole kertaalleen neulottua.)
Näettekö rajan kertaalleen neulotun ja 'upouuden' välillä? (No eihän sitä juurikaan huomaa koitti äitini lohduttaa. Eipä huomaa ei.)
Hihoja vailla.
Näettekö rajan kertaalleen neulotun ja 'upouuden' välillä? (No eihän sitä juurikaan huomaa koitti äitini lohduttaa. Eipä huomaa ei.)
Hihoja vailla.
tiistai 21. helmikuuta 2012
Jotain ihan muuta
Tästä päivästä on säästä huolimatta kehkeytymässä harvinaisen hyvä! Olen 'hemmotellut' itseäni. Koska todellakin olen sen arvoinen. (Ja ei, en ostanut lorealin tuotteita, vaan..)
Käväisin täällä hakemassa viikonloppuna vihittävälle ystävälle lahjakortin. Samalla löytyi itselle vähän keväistä väriä ruokapöytään.
Ja eikä siinä vielä kaikki! Ruokakaupan lehtihyllystä tuli vastaan tämä:
Ei paljoa paremmin voisi sateinen tiistai mennä! :D
(Edit 21.13 riemu loppuki sit siihen kun hammas lohkesi. Voi pe*kele!)
Käväisin täällä hakemassa viikonloppuna vihittävälle ystävälle lahjakortin. Samalla löytyi itselle vähän keväistä väriä ruokapöytään.
Ja eikä siinä vielä kaikki! Ruokakaupan lehtihyllystä tuli vastaan tämä:
Ei paljoa paremmin voisi sateinen tiistai mennä! :D
(Edit 21.13 riemu loppuki sit siihen kun hammas lohkesi. Voi pe*kele!)
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Ja miten tässä taas kävi näin..
..Jotta itselle tehdyt sukat matkasivat jonkun toisen jaloissa sadan kilsan päähän? Vaan eipä niitä väkisin viety, ihan annoin luvan ottaa. Vaikka siskoni osaa toki itsekkin neuloa, opinnot ja pieni poika vievät enemmän osan ajasta. Mä hellyin. Ja sitä paitti just tilasin uutta sukkalankaa joten seuraavaa sukkainspistä odotellessa. (Luotan vakaasti inspiraation tipahtavan postiluukusta samaan aikaan langan kanssa.)
Itsevärjättyä seiskaveikkaa, kulutus n. 120g. Ja osasinpas silmukoida kärjen! =)
En meinaa millään jaksaa uskoa että olen ihan itse saanut aikaiseksi näin kauniinvärisen langan..
Itsevärjättyä seiskaveikkaa, kulutus n. 120g. Ja osasinpas silmukoida kärjen! =)
En meinaa millään jaksaa uskoa että olen ihan itse saanut aikaiseksi näin kauniinvärisen langan..
lauantai 18. helmikuuta 2012
perjantai 17. helmikuuta 2012
Jänskättää
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)