Kissanhännäntuppi

En oikein jaksa muistaa omista ala-asteajoista muuta kuin yksittäisiä tapauksia. Eniten niitä on jäänyt mieleen kolmannelta luokalta, kun koululle tuli upouusi opettaja, Tuulikki. Tuulikki viipyi parissamme vain syyslukukauden, mutta hänet minä muistan erittäin hyvin. (Näin aikuisena ei voi kuin ihmetellä miten sellainen täti tuli alunperin edes virkaan palkattua. Tuulikin on täytynyt olla varsin supliikkinaisia.)

Tuulikki oli boheemi taiteilijaluonne ja näin jälkeenpäin ajateltuna Tuulikki taisi aina töissä olla joko hieman humalassa tai hirveen krapulassa. Mutta eihän sitä 9-vuotias silloin ymmärtänyt. Tuulikin kanssa oli niitä hirveen hauskoja (nousuhumalaisia?) koulupäiviä, kun oppitunnit käytiin läpi spontaanisti laulaen,  pianoa soitellen ja tanssahdellenkin välillä. Sitten taas toisina päivinä Tuulikki tuli luokkaan, istahti takapöydän ääreen huokaillen ja kehotti sieltä "lukekaapa lapset sitä ja sitä kirjaa. Ja olkaa hiljaa."


Tuulikki "opetti" minut neulomaan. Äitini on kertonut, että olin tullut koulusta kotiin maailman kamalimpien puikkojen ja langan kanssa, ja kertonut ylpeästi tekeväni kaulaliinaa. (Muistan itsekkin ne puikot; ne olivat kultaiset ja niin monella mutkalla, että olisi voinut luulla jonkun yrittäneen taivuttaa niistä M-kirjainta) Äitini (käsityöidolini <3) oli samantien paiskannut ne puikot menemään ja antanut omistaan suorat ja oikean vahvuiset tilalle.


Vanhempainillassa äiti oli opettajalta kysellyt, miksi lapselle annetaan niin kamalia työkaluja johon Tuulikki oli todennut että Maija oli nimenomaan halunnut nämä kyseiset puikot. "Jaa" totes äiti "Minä heitin ne roskiin. Ja mitähän se meidän Maija oikein neuloo?" "Me teemme nukkekodin mattoa" .


Seuraavan kerran kun äiti näki minun tuovan käsityötä koulusta kotiin hän kysyi mikä siitä tulee ja minun vastaukseni oli: kissanhännäntuppi


En millään jaksa muistaa oliko nämä muodonmuutokset kaulaliinasta tuppeen Tuulikin keksintöä vai menikö asiat vaan niin kun pienen lapsen silmukat karkailee, mielenkiinto lopahtaa ja taidot ei riitä. Legenda ei kerro. Kissanhännäntuppi sen sijaan on jäänyt ajattomaksi ilmaisuksi kaikelle mistä tuleekin jotain muuta kuin oli alunperin suunniteltu.


Mutta neulomaan olen oppinut =) Vuosikaudet pelkäsin palmikoita koska kukaan ei ollut mulle niiden tekemistä opettanut. Äiti näytti. Ylivetokavennuksen tein nostamalla edellisen neulotun toiseksi neulotun yli ja ihmettelin vaan miksi kavennuksiini jää reikiä. Äiti oikaisi tämänkin erheen. Uusia silmukoita keskelle neuletta olen luonut vaan pyörittämällä lankaa puikon ympäri ja kiroillen niitä seuraavalla kierroksella neuloen. Äiti jeesas tässäkin. Mun äiti on ihan paras <3


Ja näin pienen pohjustuksen jälkeen voin kertoa, että se suttu joka oli aikaisemmassa postauksessa on kovaa vauhtia muuttumassa kissanhännäntupeksi. Hihat ei onnistunu -> päätin että siitä tuleekin liivi -> kädentienreunukset ei menny niinku ajattelin-> meni hermo-> pakkasin matskut muovikassiin ja lykkäsin ylähyllylle. Hävetköön siellä kun on niin typerä. hymp.