Kesällä kerran. Oikasin.

"Ai että ku tylsää tää yksin keriminen. Neljä vyyhtiä pyöritetty ja yks viä tarttis jaksaa. Ei jaksais. Voishan sen huomennakin.. Ei hitto! kun kerran alotin ni tehdään loppuun! En kyl jaksa enää seistä. Onnistuskohan istuen..? Jos istahdan sohvalle ja otan vyyhdin viereeni? Joo! Kyllä se onnistuu! Vedän sillai varovasti, ei kai se niin solmuun mee. Vai meneekö.. Ei mene, sovitaan niin!"

Ja näin. Puolen minuutin ajattelun jälkeen vartin työ muuttui neljän tunnin jobiksi. Mutta senkin selätin. Enkä tee toiste.

(Tulipahan vähän pehmitettyä karheeta hamppulankaa neulomista varten.)